torstai 12. joulukuuta 2013

Kaasu vai induktio vai molemmat?

Kuvat via Miele


Siinäpä vasta kysymys - periaatteessa pidän kaasusta, mutta toisaalta olen HYVIN tuliarka ihminen. Mikäli talossamme on "kiinteä" kaasupiste, niin harkitsen vakavasti kaasuliettä. En tiedä, uskallanko ottaa sellaisen kaasupullolla toimivan. Askarruttaa "kaasupommin" pitäminen asunnossa ja toisaalta myös kaasupullon loppuessa saattaa käydä niin, että liesi ei toimi... Induktioliesi taas vastaa kuulemma kaasuliettä keitto-ominaisuuksiltaan, mutta meillä ei ole siitä kokemuksia.

Toisaalta kokemuksia on tulossa, koska kävimme tänään miehen vanhempien kanssa hankkimassa induktiolieden heille kotiin (tulee tosin vasta ensi viikolla) ja täytyypä kertoa hassu tarina palvelusta. Myyjät liikkeessä olivat ystävällisiä ja kun olimme hetken kierrelleet, yksi tuli kysymään, josko tarvittaisiin apua. Anoppini oli netistä katsonut valmiiksi yhden lieden, mutta sitä ei valitettavasti löytynyt liikkeestä, eikä sitä pystynyt tilaamaan. Liikkeessä paljon esillä olleesta Gorenje-merkistä kieltäydyimme omiin käyttökokemuksiimme vedoten. Kysyessämme vaihtoehtoista edullista induktioliettä tämä myyjä tarjosi ei oota.

Jatkoimme kuitenkin hetken vielä kiertelyä omin päin ja hetken kuluttua meitä lähestyikin toinen myyjä. Ilmoitimme jälleen katsovamme induktioliesiä, mutta olisiko heillä jotakin muuta kuin Gorenjeta? Tämä myyjä taas kysyi heti, että miksi emme Gorenjeta halua. Kerroimme, että meillä on huonot kokemukset ko. merkistä, johon myyjä vastasi, mutta sehän on täysin uudistunut viime kahden vuoden aikana. Siinä hän piti meille sitten hyvän esittelyn induktiouuneista ja kertoi vielä, että kyseinen Gorenje on TM:nkin testivoittaja. Siinä appivanhemmillani riittikin sitten pohdittavaa ja ihmeteltävää - uusi liesi piti kuitenkin saada vanhan rikkimenneen tilalle. Ja myyjä sai kuin saikin heille tämän testivoittajamallin myytyä!

Tarinan opetus tässä lienee se, että kyllä hyvä myyjä tietää mitä on myymässä - ensimmäinen tarjosi meille ei oota, mutta toinen taas käänsi appivanhempieni päät alunperin "kieltolistalla" olleelle merkille. Ja kaikki tapahtui samassa myymälässä noin puolen tunnin aikana! Kyllä myyjissä ja myyjissä on eroja...

7 kommenttia:

  1. Olen induktiolieden vankka kannattaja! Mielestäni ainoa ero kaasulieteen on tunnelma jonka kaasuliesi ja siitä mahdollisesti muodostuva tuli muodostavat ja ellei ole todellinen goumee-kokki, liekö se sitten tarpeellinen, ainakin väärissä käsissä voi olla jopa vaarallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Induktioliesi vaikuttaa kyllä todella lupaavalta, ainakin kun keittiömyyjä sitä minulle esitteli - induktiolla vesi kiehui todella nopeasti, nopeammin kuin vedenkeittimessä - todella lupaavaa :) Itsekään en lukeudu gourmet-kokkeihin, ehkä juuri siksi elättelen harhakuvitelmaa, että hyvä liesi tekee hyvän kokin ;)

      Poista
  2. Me vaihdetaan nyt tosiaan kaasusta induktioon, käyttökokemuksia ei valitettavasti vaan vielä ole tarjota. Kovasti kaverit ovat induktioitaan kehuneet, joten odotukset ovat korkealla. Olen pitänyt ruoanlaitosta kaasuliedellä, mutta kaasupullojen hankinta ja vaihtaminen on tietysti aina operaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pitänyt ruoanlaitosta kaasuliedellä - niistä on kerääntynyt kokemuksia lähinnä Amerikoissa asuessamme. Siellä tosin oli kiinteä kaasuverkko, eikä pullojen kanssa tarvinnut pelleillä. Luulen, että tällä hetkellä kallistutaan siihen, että jos taloyhtiöstämme löytyy "kiinteä" kaasuliitäntä, niin otamme kaasulieden (ja mahdollisesti induktion siihen rinnalle), muutoin mennään pelkällä induktiolla.

      Poista
  3. Meillä oli ihan sama syy kun alunperin kaasuliesi haluttiin. Yhdysvalloissa oltiin siihen totuttu, mutta kiinteä kaasuverkko tosiaan helpotti hommaa aika tavalla. Meillä oli edellisessä talossa pienehkö keittiö ja tuntui, että kaasupullo vei suhteettoman paljon tilaa.

    VastaaPoista
  4. Tulin kurkistamman teidän suunnitelmia! Meillä on ollut induktioliesi nyt 3 vuotta, eikä edes harkita muuta! On todella nopea ja tehokas (alussa vähän liiankin, kun ei ollut tottunut - RIP Hackman Matador ;)). Normihellan kanssa tulee yhtä kärsimättömäksi kuin hitaan netin. Kaasusta mulla on kokemusta ainoastaan satunnaisista käyttökerroista ulkomailla, mutta en osaa kaivata siitä mitään, En tosin hifistele ruoanlaiton kanssa. Voi myös nukkua yönsä hyvin ja nauttia reissuista, kun liesi sammuttaa itse itsensä, jos sillä ei ole kattilaa. Ei kuumenemisen tai tulipalon vaaraa, vaikka muovikippo jäisi hellan päälle. Ehkä 2+2 voisi olla toimiva, jos kaasunkin haluatte? Hienoa, että nykypäivänä riittää vaihtoehtoja!:)

    Saija // Aurinkopiha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastavierailusta :) Nyt on selvinnyt, että kiinteää kaasuverkkoa ei talossamme ole, joten induktioliesi on meillekin tulossa. Onneksi induktiota pääsee harjoittelemaan appivanhemmille, niin ei polta heti ruokia pohjaan ;)

      Poista