Kävin viikonloppuna Myyrmäessä Rakenna & Remontoi -messuilla. Messut olivat mukavan pienet ja ne ehti kiertää kunnolla parissa tunnissa. Tällä kertaa keskityin paitsi urakoitsijoiden bongaamiseen, niin myös takka-asiaan.
Asunnossamme on avotakka, jota ei kuitenkaan tällä hetkellä voi käyttää. Meille on kerrottu, että sen käyttöönotto ei kuitenkaan vaatisi muuta kuin nuohoojan paikalle kutsumista ja hormien sekä takan tarkastamista. Nuohooja on nyt kutsuttu :)
Avotakka ei kuitenkaan lapsiperheessä ole kauhean käytännöllinen ja haluaisimmekin muuttaa sen luukulliseksi takaksi. Messuilla selvisi, että vaihtoehtoja on useita ja hintakin oli itselleni positiivinen yllätys - ei tarvitse nimittäin viisinumeroisia lukuja tähän sijoittaa :)
Avotakan muuttaminen luukulliseksi käy nimittäin takkasydämen avulla. Yllä kuva tälläisestä luukullisesta sydämestä. Minusta tuollainen mustakehyksinen tulipesä sopisi kyllä meidänkin takkaan. Ensin budjettimme pitää kuitenkin "selvitä" remontistamme. Takkasydämen ehtii hoitaa myöhemminkin. Sillä välin avotakassa voi polttaa vaikka kynttilöitä :)
Hyvä idea tuo takkasydän. Avotakkakin on tosi kaunis, mutta kuten sanoit, on varmasti luukullinen turvallisempi lapsiperheessä. Ehkä se varaa vähän lämpöäkin?! Hienoja suunnitelmia teillä!
VastaaPoistaKiitos :) Joo, olet oikeassa, takkasydämen saa myös varaavana versiona. Ainoa vaan, että kun olemme kaukolämpötalous, niin en tiedä minkä verran varaavaa ominaisuutta oikeasti tarvittaisiin. Asunto tuntuu nyt jo todella lämpimältä ilman takkaakin.
Poista