perjantai 4. heinäkuuta 2014

kellarin valloitusyritys

Täällä eletään kiireisiä aikoja, muuttamaan pitäisi päästä viimeistään ennen elokuun alkua. Muuttokuorma tosin kannettiin sisään jo viime torstaina, mutta vielä menee hetki jos toinenkin ennen kuin päästään kuormaa purkamaan. 

Kävimme tässä eräänä päivänä anopin kanssa siivoamassa meidän kellarin, jotta voimme sinne sitten viedä osan muuttotavaroista. Kellari ei ollut iso, mutta roinaa oli ihan kiitettävästi. Saimme kuitenkin kahteen pekkaan kellarin tyhjennettyä ja pahimmat pölyt siivottua. 

kellari siivouksen jälkeen 

Kun appiukko meni parin päivän päästä vaihtamaan kellarin hyllyjä, ei hän meinannut löytää meidän kellaria. Hän soittikin minulle, että missä ihmeessä meidän kellari oikein on. Meidän numerolla oleva kellari oli kuulemma täynnä tavaraa ja mitoiltaankin erilainen kuin olimme kuvanneet. Ainoassa siistissa ja siivotussa oli kuulemma eri numero ovessa...

Kyselin hieman tarkentavia tietoja kellaristamme (olimme mm. jättäneet yksinäisen tiilen meidän kellariin ja oli myös pari muuta tunnusmerkkiä). Kun merkit täsmäsivät meidän kellariin, pyysin vaihtamaan numerot takaisin. Tällä kertaa vaihdettujen ja lakattujen hyllyjen "suojaksi" laitoimme oveen myös lukon.  

uudistetut hyllyt
Tapaus ei ole vieläkään selvinnyt (siis kukaan ei ole myöntänyt vaihtaneensa numeroita, mutta onhan selvää kuka numeroiden vaihtamisesta hyötyi)..., mutta toivon, ettei kukaan enää yritä valloittaa siivottua, siistittyä ja maalattua kellariamme. Nyt on tosin lukkokin ovessa. 

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen yllätys tuo siivotun kellarikomeron häviäminen ja numeroiden ihmeellinen vaihtuminen. Tulee mieleen, kun veljeni makkarin lattiaan oli ilmestynyt kuulakärkikynällä kirjaimet M - I - J ja kaksi A:ta. Syyllistä ei meinannut millään löytyä ja varsinkin veljeni 5-vuotias tytär Maija ei tiennyt asiasta mitään.... Varmaan yhtä mahdotonta löytää selitystä nytkään, mutta toivottavasti lukko auttaa :)

    VastaaPoista
  2. Joo, syyllistä ei tosiaankaan ole löytynyt... Meidän mielestä syyllinen on ilmeinen. Ikäväksi tapauksen tekee se, että tuo vaihtunut numero oli asunto, joka oli myynnissä. Toivottavasti tuleville ostajille ei esitelty meidän kellaria heidän kellarinaan... Saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa ikäviä tilanteita. Otin välittäjään yhteyttä, mutta hän ei kuulemma asiasta tiennyt. Niinpä niin.

    VastaaPoista