Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. tammikuuta 2014

takka-asiaa

Kävin viikonloppuna Myyrmäessä Rakenna & Remontoi -messuilla. Messut olivat mukavan pienet ja ne ehti kiertää kunnolla parissa tunnissa. Tällä kertaa keskityin paitsi urakoitsijoiden bongaamiseen, niin myös takka-asiaan.


Asunnossamme on avotakka, jota ei kuitenkaan tällä hetkellä voi käyttää.  Meille on kerrottu, että sen käyttöönotto ei kuitenkaan vaatisi muuta kuin nuohoojan paikalle kutsumista ja hormien sekä takan tarkastamista. Nuohooja on nyt kutsuttu :)


Avotakka ei kuitenkaan lapsiperheessä ole kauhean käytännöllinen ja haluaisimmekin muuttaa sen luukulliseksi takaksi. Messuilla selvisi, että vaihtoehtoja on useita ja hintakin oli itselleni positiivinen yllätys - ei tarvitse nimittäin viisinumeroisia lukuja tähän sijoittaa :)

kuva via www.schmid.st

Avotakan muuttaminen luukulliseksi käy nimittäin takkasydämen avulla. Yllä kuva tälläisestä luukullisesta sydämestä. Minusta tuollainen mustakehyksinen tulipesä sopisi kyllä meidänkin takkaan. Ensin budjettimme pitää kuitenkin "selvitä" remontistamme. Takkasydämen ehtii hoitaa myöhemminkin. Sillä välin avotakassa voi polttaa vaikka kynttilöitä :)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

messukuulumiset - pöydät ja yksi tuoli

Tälläisiä pöytiä katselimme. Myös yksi tuoli jäi mieleemme. Virityksestä huolimatta tuoli on todella mukava - hieman keinumainen, kun on ripustettu köysien varaan. Ja esittelijäkin sattui vielä puhumaan suomea - oli aikoinaan ollut Suomessa töissä :)



TON - Tolken


girsberger - Kai
Girsberger valmistaa kalusteita myös mittojen mukaan ja sellaisena kuin asiakas ne haluaa. Heiltä saisi esim. sellaisen pöytälevyn, joka on tehty yhtä tai kahta puun runkoa yhdistäen niin, että puun muoto säilyy.


Muuto - 70/70


Jonkun näistä pöydistä voisimme hyvinkin hankkia uuteen asuntoomme. Toisaalta olemme päättäneet, että panostamme rakennusvaiheessa rakenteisiin ja kiinteään kalustukseen sekä valaistukseen. Irtokalusteet ostamme sitten harkiten kun remontti on tehty. Olemme myös valmiita panostamaan kalusteisiin, mutta ensin mennään niillä mitä on ja hankitaan muut sitten pikkuhiljaa kun kukkaronnyörit sen sallivat.

tiistai 21. tammikuuta 2014

messukuulumiset - kaapit

Terveisiä Kölnistä! imm - Living Interiors -messuilla nyt käyty ja ajattelin tännekin vähän tunnelmia kertoa. Ennen kaikkea Living Interiors olivat huonekalumessut, eikä varsinaiset kokonaisvaltaiset sisustusmessut. Ja vaikka mainostettiin, että mukana ovat myös kylpyhuoneet, valaistus ja lattiat, niin täytyy sanoa, että varsin vähäiselle mm. valaistuksen ja kylpyhuoneiden esittely jäi. Etenkin kylpyhuoneiden esittely oli pettymys - muutamia ammeita ja hanoja oli näkyvillä, mutta siinäpä se. 

messujen itäinen sisäänkäynti

Olimme koko perheen voimin liikenteessä, joten kierreltiin todella nopeasti. Alue oli kyllä valtava, ainakin viiden, ellei kymmenen Helsingin messukeskuksen kokoinen, ellei enemmän - ja monet hallit olivat vielä useammassa kerroksessa, joten tulipa käveltyä. Messujärjestejille kiitos kun olivat myös ilmaisen lastenhoidon messuvieraille järjestäneet. Meidänkin tyttö pääsi pariksi tunniksi sinne nauttimaan palveluista. 

Sireeneja (???) - ei kai tähän aikaan vuodesta, mutta sireenin kukilta näyttävät…
Saksassa ei kyllä tänä talvena ole paljoakaan pakkasta näkynyt, jotkut puut kukkivat jo ja lehdet ovat hiirenkorvilla… tammikuussa!!!

Pitkään mietin, laitanko omat kuvat blogiin vaiko mieluummin kuitenkin valmistajien ja päädyin kuitenkin valmistajien kuviin - ovathan ne paljon laadukkaammat. Olemme etsimässä olohuoneeseemme kaappeja, joten niitä tuli messuillakin katsottua. Ajattelin tässä esitellä kolme saksalaista valmistajaa, joiden kaikkien tekemät kaapit mielelläni kelpuuttaisin meille kotiin…

Piure
etenkin Line-sarjan kaapit jäivät mieleen. Linjakkaat, erittäin laadukkaasti tehdyt - sekä mekanismeiltaan, materiaaleiltaan että viimeistelyltä. Yksityiskohdat hyvin mietitty. Hinta ei valitettavasti kylläkään selvinnyt edes netistä… Kuvat valmistajan sivuilta. 




Interlübke
Laadukkaat. Kokonaisuudet olivat loppuun asti mietitty. Näitä saa käsittääkseni mittojen mukaan teetettyä - vain mielikuvitus on rajana, kuten valmistajan esitteessäkin luki. Osastolla oli mm. walk-in-closet, josta meidän tyttö oli todella innostunut. Kaapin oven taakse saattaa kätkeytyä myös esim. kylpyhuone /wc. Kuvat valmistajan sivuilta.




Sudbrock
Näistä kaapeista mieleen jäi etenkin tikkaat, jotka olivat rakennetut juuri tälle hyllylle. Näissäkin erittäin laadukkaat mekanismit ja viimeistely. Kuvat valmistajan sivuilta.




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

nyt se on päätetty...





kuvat via Living Interiors

nimittäin se, kumpiin messuihin mennään - osittain olosuhteiden pakostakin mennään Living Interiors -messuihin. Liputkin ostin juuri. Eipä olleet messut hinnalla pilatut - vain 10€ /lippu/aikuinen! Tuskin maltan odottaa ensi viikonloppua...

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Living Interiors vs. Living Kitchen

Kysymys koskee messuja, jotka järjestetään Kölnissä tammikuun loppupuolella. Toisena viikonloppuna olisi messut, joiden sloganina on Design. Decorate. Live. (Living Interior) ja toisena taas Cook. Enjoy. Live. (Living Kitchen).

Living Interior: kylpyhuoneet, lattiat, seinät, valaistus
Living Kitchen: kaikki keittiöstä, tarvikkeista, varusteista, ... (ohjelma)

Molempiin emme valitettavasti varmaankaan voi mennä, kun
1. 6-vuotias ei olisi tästä mielissään
2. reilu 260 km suuntaansa vaatii veronsa

Living







vai Kitchen???





 Kumpaan sinä menisit?