tiistai 8. heinäkuuta 2014

muutto - viikko 27

Ja niin meidän asuminen Saksassa tuli päätökseen ja jouduimme pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja muuttamaan ne Suomeen. Iso kiitos muuttoavusta kuuluu ihanille ystäville ja sukulaisille, jotka tulivat apuun. Ja sitä todella tarvittiin. Saksan päässä muutettiin neljännestä kerroksesta ilman hissiä. Suomessa muutto oli onneksi hieman helpompaa - talossa on hissi. Mutta Suomessa meillä ei ollut yhtä paljon auttajia, koska mieheni lähti tytön kanssa ajamaan autolla kohti Suomeja ja olin Suomessa muuttamassa yksin. Onneksi tosiaan oli ystäviä ja sukulaisia mukana! ISO KIITOS kaikille muutossa auttaneille!

Saksassa. Auto jo pakattu ja odotamme pizzan saapumista ;)

Muutto sinänsä sujui aika mutkattomasti. Meillä oli "sisäänmuuton" jäljiltä muovilaatikoita, jotka olimme saaneet panttia vastaan pitää Saksassa. Sopimukseen ei edes kuulunut se, että paluumuutto totetutetaan samalla firmalla, mutta heidän tarjous oli myös paluumatkan osalta edullisin, joten otimme heidät. Menomatkasta viisastuneina tosin otimme kaksi muuttomiestä. Kyllä kannatti :) 

Helsingissä. Kuormaa purkamassa. 

näillä näkymin viimeinen lento Saksan kotikaupungista Berliinin kautta Helsinkiin

Helsingin koneessa 
Perillä meillä oli kaksi huonetta jo lähes valmiina, joten sinne kasasimme siististi kaikki tavarat. Itse asunto ei vielä todellakaan ole valmis, mm. märkätilat, olohuone ja keittiö vielä tekemättä...





2 kommenttia:

  1. Mietin ensin, että olitteko onnistuneet vuokraamaan muuttoauton kunnes tajusin, että varmaan omaa autoanne siellä miehesi ajaa...

    Hurjan isot onnittelut onnistuneen muuton johdosta!

    VastaaPoista
  2. Joo, muuttotavarat siirtyivät muuttoauton kyydissä muuttofirman kautta. Mieheni taas ajoi meidän oman auton tänne Suomeen.

    Kiitos onnentoivotuksista :)

    VastaaPoista