perjantai 4. heinäkuuta 2014

kellarin valloitusyritys

Täällä eletään kiireisiä aikoja, muuttamaan pitäisi päästä viimeistään ennen elokuun alkua. Muuttokuorma tosin kannettiin sisään jo viime torstaina, mutta vielä menee hetki jos toinenkin ennen kuin päästään kuormaa purkamaan. 

Kävimme tässä eräänä päivänä anopin kanssa siivoamassa meidän kellarin, jotta voimme sinne sitten viedä osan muuttotavaroista. Kellari ei ollut iso, mutta roinaa oli ihan kiitettävästi. Saimme kuitenkin kahteen pekkaan kellarin tyhjennettyä ja pahimmat pölyt siivottua. 

kellari siivouksen jälkeen 

Kun appiukko meni parin päivän päästä vaihtamaan kellarin hyllyjä, ei hän meinannut löytää meidän kellaria. Hän soittikin minulle, että missä ihmeessä meidän kellari oikein on. Meidän numerolla oleva kellari oli kuulemma täynnä tavaraa ja mitoiltaankin erilainen kuin olimme kuvanneet. Ainoassa siistissa ja siivotussa oli kuulemma eri numero ovessa...

Kyselin hieman tarkentavia tietoja kellaristamme (olimme mm. jättäneet yksinäisen tiilen meidän kellariin ja oli myös pari muuta tunnusmerkkiä). Kun merkit täsmäsivät meidän kellariin, pyysin vaihtamaan numerot takaisin. Tällä kertaa vaihdettujen ja lakattujen hyllyjen "suojaksi" laitoimme oveen myös lukon.  

uudistetut hyllyt
Tapaus ei ole vieläkään selvinnyt (siis kukaan ei ole myöntänyt vaihtaneensa numeroita, mutta onhan selvää kuka numeroiden vaihtamisesta hyötyi)..., mutta toivon, ettei kukaan enää yritä valloittaa siivottua, siistittyä ja maalattua kellariamme. Nyt on tosin lukkokin ovessa. 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

sähköjä ja johtoja - viikko 24

Muuttokuormaan saapumiseen on enää 18 päivää... Siksi jännäilen, pysytäänkö aikataulussa. Tältä asunnossamme näytti tänään. Kuvista päätellen ainakin sähköjohtoja on vedetty viime viikolla.

kylpyamme on saapunut Saksasta

olohuoneen seiniä ja syvennystä on tasoitettu

makuuhuoneen kaapin vastaiseen seinään ilmestynyt seinälevy

työtila

parvi

 johtoja
 sähköjä

 johtorullia



aivan älyttömästi johtoja

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

remontin tilanne - viikko 23

Tänään tulin jälleen Suomeen ja piti heti käydä asunnolla katsomassa tilannetta. Tältä siellä näytti: 

Olkkarin syvennys


Kulkuaukko WC- /kylpyhuone- /työhuone /tytön makuuhuone -siipeen (aukon yläseinä lähtee pois, tullut rakennettua "vahingossa".


märkätiloissa oli betoni valettu ja viemäreiden aukot sekä putkien paikat merkattu


kapea WC


seinä jääkaapille on rakennettu uusiksi (oikealla)


läpiantokaappien paikka sekä KHH takana

tiistai 3. kesäkuuta 2014

kylpyammeen tilaus

Epäilyistäni huolimatta uskaltauduin tilaamaan kylpyammeen Saksasta Suomeen.

via

Eli koriin lähtivät Villeroy & Bochilta Omnia Architectura Duo 1700 x 800 kylpyamme. Ammeen kylpysyvyys on jopa 480mm, mikä on enemmän kuin esim. Idon ja Gustavsbergin ammeissa.

via
Ammeen "zubehörinä" lähtivät jalat sekä ylivuotosysteemi ja -venttiilit. Jälkimmäisten kohdalla jännitetään sopivatko oikeasti ammeeseen, sillä eivät ole ammeen kanssa samaa sarjaa. Mutta nettisivu kyllä väitti, että ko. ylivuotosysteemi olisi ammeelle juuri sopiva. Koska V & B ylivuotosarja olisi ollut 120€ kalliimpi, otin riskin. Saa nähdä, kannattiko. No, ylivuotosysteemin tilaaminen /hakeminen kaupasta onnistunee Suomestakin. Toivottavasti. 

Maksuja tuli seuraavasti:
amme 359€
jalat 62€
ylivuotosysteemi 41€
venttiilit 12 €
lähetyksen vakuutus 3€ 
lähetysmaksu 177€

Kokonaiskustannukset ovat siis pyöreästi 700€ - Suomesta vastaavan IDOn ammeen olisi saanut parhaimmillaankin hintaan 960€.

Ja tällä kertaa tilasin Megabadista

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

kuukausi muuttokuorman lähtöön

On vain kuukausi muuttokuorman lähtöön ja minulle epätyypilliseen tapaan olen jo alkanut valmistautua muuttoon pakkaamalla. Onneksi muuttofirma lainasi meille laatikoita panttia vastaan Saksassa olon ajaksi, joten laatikot olivat valmiina kellarissa odottamassa. Pakkaustarvikkeitakin oli jäänyt edelliseltä keikalta - eikun töihin!



lauantai 31. toukokuuta 2014

koolauksia, seiniä, johtoja

kun itse ei pääse paikan päälle katsomaan remontin edistymistä, tälläiset kuvat tuntuvat joululahjalta :) Remontti todellakin etenee!

tässä näkyvissä WC:n seinää tytön huoneesta päin

tuleva kodinhoitotila, kylppäri, wc


roilot sähköjohdoille on jo tehty ja peitetty


tulevia mitä-lie-LVI-putkia


katon koolaus ja aukko parioville!

torstai 29. toukokuuta 2014

täysin ilman seiniä

tältä meillä näytti reilu kaksi viikkoa sitten, täysin ilman seiniä - vain pönttö pystyssä, reilut 10000kg purkujätettä "kevyempänä". (Pahoittelen kännykkäkameralla otettujen kuvien huonoa laatua)





tiistai 27. toukokuuta 2014

keittiö valittu

Päädyttiin ihan erilaiseen keittiöön kuin mitä lähdettiin hakemaan. Toisaalta emme oikein tienneet mitä haluamme ennen kuin loppumetreillä. Halusimme tumman keittiön, mutta musta tuntui liian musta-valkoiselta. Harmaa taas liian harmaalta. Niinpä valitsimme harmaansinisen keittiön Saari-keittiöistä. Väri on siitä mukava, että se näyttää eri valaistuksessa erilaiselta. Niinpä meillä tulee olemaan aamuisin erivärinen keittiö kuin iltaisin. Mattapinta luo oveen myös omaa elävyyttä. Saareke tuleekin sitten kokonaan valkoisena.


Se, että emme tienneet mitä haettiin näkyi kyllä keittiön loppuhinnassa - kun saimme siihen lisättyä kaikki muutokset ja viilaukset, hinta kohosi reilun 2000 euron verran. Emme siinä vaiheessa kuitenkaan enää lähdetty keittiötoimittajaa vaihtamaan. 

Keittiötasot meille toimittaa Keittiökalustetukku ja ne tulevat olemaan valkoiset kivitasot sekä seinäkkeessä, että saarekkeessa. Keittiön tarkempi väri on RAL 5008. Netistä löytyy eri sävyjä ko. väristä, minusta allaoleva on lähimpänä meidän tilaamaa. 

RAL 5008

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

keittiökokemuksia, osa 4

No pitihän minun vielä ennen lopullista päätöksen tekoa käydä vielä muutama liike läpi... Sitä täydellistä keittiötä tai ovea kun ei tuntunut löytyvän. Lisäksi ajan kuluessa tuntuivat omatkin suunnitelmat selkiytyneen, joten tiesi mitä oli hakemassa. Niinpä kävin läpi vielä HTH-keittiöt, Domus-keittiöt sekä Nixi-keittiöt. Vain Nixi-keittiössä palvelu oli erinomaista, muista ei ole juuri hyvää sanottavaa...


via


liike:
HTH-keittiöt, Fredrikinkatu Helsinki

ennakkokäsitys:
ei ennakkokäsitystä, kivan näköisiä keittiöitä esitteessä

kokemus:
Myyjä oli mielestäni jotenkin poissaoleva, eikä keskittynyt asiakkaaseen. Pohjapiirustuksiin ei oltu tutustuttu, joten kävimme läpi keittiömme erikoisuudet. Palvelu oli "no tässä nämä nyt on" -tyyppistä.  Myyjästä piti oikein nyhtää tietoja irti. Kun lähdin liikkeestä, mietin, että en kyllä varmasti tästä keittiötä tilaa.

Mielestäni keittiöt olivat esitteessä selvästi paremman näköisiä kuin paikan päällä. Paikan päällä olevista keittiöistä ei jäänyt laadukasta kuvaa - en tätä osaa tarkemmin valitettavasti kuvailla. Ehkä myyjällä oli osuutensa tähän.

ajankäyttö:
Noin tunnin verran vierähti liikkeessä ollessaan.

tarjous:
Tämä on se hullunkurisin juttu - tarjous ei koskaan saapunut sähköpostiin. En tosin viitsinyt tarjouksen perään juurikaan kysellä, koska tiesin, että heiltä ei meille keittiötä löydy.

positiivista:
Laadukkaat nettisivut ja hyvä esite.

parantamisen varaa:
Palvelu, palvelu ja palvelu. Tarjous olisi ollut mielenkiintoista nähdä.


via


liike:
Domus, Vantaan Varisto

ennakkokäsitys:
hyvä valikoima, hyvät keittiöt. Kuullut kehuja myös blogien puolella.

kokemus:
iso pettymys - koska tarjousta ei myöskään tullut koskaan perille, tästä selitän lisää alla.

Sinänsä kokemus olisi muuten ollut hyvinkin positiivinen - myyjä oli tutustunut lähettämiini pohjapiirustuksiin ja miettinyt keittiötämme. Kävimme hänen kanssaan perusteellisesti keittiötoiveita läpi ja myös eri vaihtoehtoja punnittiin. Kotiin lähtiessäni jäin positiivisen odottavalle kannalle - odottamaan tarjousta.

Tarjousta ei koskaan tullut, enkä tavoittanut enää samaa myyjääkään sähköpostitse taikka puhelimitse. Niinpä lähdimme käymään miehen kanssa liikkeessä paikan päällä katsomassa mikä maksaa. Ilmeni, että myyjä ei enää ollut liikkeessä töissä. En tiedä mitä hänelle oli käynyt, mutta sain sellaisen käsityksen, että hänen palveluita ei enää liikkeessä kaivattu. Kerrottiin, että hänen jäljiltään jäi paljon asiakkaita ja tätä sumaa käyvät nyt läpi muut asiakaspalvelijat. Meihin otettaisiin yhteyttä noin kahden viikon kuluessa. Valitettavasti elettiin jo huhtikuun loppua ja keittiövalinta piti tehdä, joten Domus jäi auttamattomasti laskuista pois.

Jäin kyllä ihmettelemään, että mitähän oli käynyt, koska myyjän kanssa alunperin keskustellessa hän ei missään vaiheessa maininnut työpaikan vaihdosta. Ilmeisesti sairaustapauksesta ei kuitenkaan ollut kyse, niin kärkkäästi sieltä tuli, että "hän ei ole enää meidän palveluksessa, vaan siirtyi toisiin tehtäviin". Olikohan myyjällä jotakin Domusta vastaan kun jätti ilmeisen monta asiakasta kesken niille ilmoittamatta tai niitä varoittamatta.

ajankäyttö:
Noin puolitoista tuntia meni myyjän kanssa alunperin keskustellessa, vaihtoehtoja selaillessa jne.


tarjous:
ei tullut perille

positiivista:
ensivaikutelma, ensikäynti

parantamisen varaa:
jälleen kerran palvelu, mutta pistän tämän nyt odottamattoman tapahtuman piikkiin. Ilmeisesti myyjän käytös tuli Domuksellekin yllätyksenä. Ja kyllä meihin otettiin sitten yhteyttä, mutta valitettavasti liian myöhään.



via


liike:
Nixi-keittiö, Lauttasaari

ennakkokäsitys:
laadukkaat keittiöt, erityisesti mattasamettiovi kiinnosti

kokemus:
erittäin positiivinen. Myyjä oli tutustunut pohjapiirustuksiin paikan päälle tullessa. Jo puhelimessa annettiin vastauksia kysymyksiin. Kaikki toimi, tarjous tuli ajallaan, vaikka myyjä ilmoitti väliaikaisesti olevansa yksin liikkeessä. Erittäin ystävällinen ja asiantunteva. Suosittelen lämpimästi.

ajankäyttö:
noin tunnin verran vierähti myyjän kanssa keskustellessa

tarjous:
keittiö: 11490€ samettimaalatuilla ovilla (saarekkeessa ei samettimaalia)
kvartsitasot: 4050€

positiivista:
Erittäin ystävällinen, asiantunteva, nopea ja mukava palvelu. Myyjä otti selvää kaikista yksityiskohdista ja selvitti asiat vielä tehtaan kanssa jos jokin oli epäselvää.

parantamisen varaa:
Valitettavasti hinta oli tällä kertaa meille liian korkea. Mies oli myös sitä mieltä, että samettimaali ei nyt ole niin ihmeellinen, että siitä pitäisi näin paljon lisää maksaa. 

perjantai 23. toukokuuta 2014

upotettu kylpyamme - kehikolla vai ilman

Ajattelin jakaa kokemuksia upotetun kylpyammeen tilauksesta. Tai siis sen valmistelusta. Ja siksi myös selvityksestä siitä, että jos haluaa ns. upotetun ammeen, niin tarvitaanko kehikkoa.

Ensin kävin tietenkin rautakaupassa. Siellä sanottiin, että kyllähän kehikko on hyvä olla, muutenhan joutuu rakentamaan ammeelle itse telineet. Kysyin tätä myös urakoitsijalta ja hän oli sitä mieltä, että itserakennettavat telineet kuulostavat kovin monimutkaisilta ja suositteli ostamaan ammeen kehikolla. Ongelma tuli eteen silloin kun mietin, että onpa kehikolliset ammeet kalliita - reilun 1000€ saa maksaa, jos haluaa kehikollisen ammeen. Eikä kaikkia edes saa kehikolla. Lisäksi minua sotkivat "etulevy" -nimitykset. Ilmeisesti etulevy on sellainen, joka kiinnitetään kehikkoon tmv. 

Saksasta kun on tullut muutenkin tilattua, niin pisti myös silmään, että Saksasta saisi esim. Villeroy & Bochin ammeen noin 400€ + toimituskulut. Mutta en löytänyt mistään hintoja kehikolle, vaikka miten sitä etsin. Soitinpa myös Villeroy & Bochin Suomen edustajalle. Hän kertoi ystävällisesti, että ammeen kannakkeeksi riittävät ammeen jalat. Muuten upotuksen hoitaa hänen mukaansa aika nopeasti esim. WEDI-levyjen avulla. Nuo "peitelevyt" eivät missään tapauksessa ole kantavia, vaan ammeen paino tulee jaloille. Hetken esitteitä selattuani löysin siihen oikein mainion ohjeen - joka itse asiassa tulee todennäköisesti Villeroy & Bochin ammeen mukana. Kas näin (kuvat otettu Villeroy & Bochin sivuilta):







Lähetin saman dokumentin vielä urakoitsijalle tarkastettavaksi, että onnistuuhan tämä. "Telineiden" rakennus ei näytä todellakaan kovin vaikealta. 

No mihin sitä varisnaista erikseen ostettavaa kehikkoa sitten tarvitaan?!? Villeroy & Bochin esitteestä löytyi vastaus tähänkin kysymykseen - Kun kehikko on valmiina, niin etulevyn saa helposti kokonaisuudessaan irti tarvittaessa. Kas näin (Kuva kaapattu Villeroy & Bochin esitteestä):



Lisäksi etulevyjä voi tilata oman makunsa mukaisina tai tehdä omanlaisensa. 

Tämä tieto helpotti huomattavasti omaa päätöstäni tilata amme Saksasta. Toivottavasti tästä on myös jollekin muullekin hyötyä :)